"... kulkuriksi syntynyt oon vainen, paljain jaloin kierrän maailmaa..."

Noinhan sitä eräässä laulussa sanotaan. Noin viiskytä vuotta sitten tänne maalimaan tulla tupsahin ja siitä lähtien oon tavalla tai toisella tässä maalimassa taapertanu etteenpäin ja... "...näitä polkuja tallaan mä viimeiseen asti...."!

Jaa, miksiköhän minäki "vanaha akka" innostuin tämmösestä "lokkaamisesta"... niin, siinä sitä onkin miettimistä! Pitkään oon jo miettiny, että olis mukava taas kirjottaa, ihan vaan omaksi huviksi. Joskus aikoinani, nuorena likkana, kirjottelin päiväkirjaa. Mutta äiti onneton meni lukemaan miun salasuuksia ja niinhän siinä sitten kävi,että tutaa sain eräistä asioista. Sillon kyllä aattelin, että nyt loppu mun "kirjailijan urani" :D

Mutta eipä siinä pitkään mennyt, ku olin taas uuvelleen kirjottamassa. Kirjoittelin useita vuosia päiväkirjaani elämästäni, mitä tapahtui. Mutta sitten elämä meni, sanosinko, hieman hankalaksi. Luin sitten kerran vanhoja päiväkirjojani ja osa tekstistä tuntui raskaalta ja suoraan sanottuna nololta, joten päätin polttaa kirjani takassamme! Ja niin tein! Minä tyttelihän oon vähän taipuvainen hävittämään menneisyyttäni polttamalla. Kun erosin aikoinani tyttärieni isästä, olin niin vihanen kaikesta, että otin ja poltin häähameeni! Aattelin, että tässä puvussa ei kukaan, EI KUKAAN,  ei edes tyttäreni, mee naimisiin!! Mutta olipa se helpottava kokemus :) Se oli kuin olisin päässyt ulos häkistä! Se vapauttava tunne! Olin jälleen vapaa elämään! 
Mutta enpä tiennyt mitä kaikkea tulevaisuus toisi mukanaan! Ja hyvä niin, TODELLA!! En ois kestäny, jos oisin tulevat tapahtumat tienny. Vaikka joskus tuntuukin siltä, että olis kiva tietää tulevaisuudesta, mutta on se hyvä, että emme aina tiijä tulevaa!

Tässäpä näin aluksi... jatkoa seuraa ;) .....